Ihminen tarvitsee hallitsemattomuutta

Elämänhallinta on päivän muotisana. Elämänhallinnasta puhutaan usein hyvinvoinnin yhteydessä. Siihen liitetään henkiset voimavarat, joiden avulla ihminen voi selvittyä stressistä ja eteentulleista vastoinkäymisistä. Siihen liitetään myös hyvä itsetuntemus ja uskoa kyky omaan itseensä; tunne siitä, että on oman elämänsä herra ja hallitsee itseään /ympärillään olevaa elämää mahdollisimman hyvin. Näin ollen eikö juuri hallitsemattomuus ole elämänhallinnan vastakohta? Jos se on vastakohta, merkitseekö hallitsemattomuus stressiä, pahoinvointia, huonon itsetuntemusta ja epäuskoa omiin kykyihin ja selviämiseen? Voiko hallitsemattomuudessa olla jotain hyvää, vai onko se vain huono asia?

Lähes kaikki elämän isot muutokset ovat hallitsemattomia. Voimme vaikuttaa jonkin verran terveyteemme, mutta emme kokoaan. Voimme valita ajatuksemme, mutta silti joskus tunnekuorma voi ylittyä yli sietokykymme ja jäämme junnaamaan jokin asian suhteen paikallamme, vaikka emme haluaisi. Voimme vaikuttaa toisiin ihmiseen vain osan, joskus todella olemattoman vähän. Emme voi vaikuttaa säähän ja joskus työpaikan / ympäristön ikävät asiat vain tapahtuvat. Joskus ihmissuhteet katkeavat; pahimmassa tapauksessa ”ilman” omaa syytä, ulkopuolisen avustuksella. Hallitsemattomasti. Meiltä ei kysytä koska synnymme tai kuolemme eikä onnettomuudetkaan tapahdu kello kaulassa.

 

Anna, Flickr 2017

Luovuus, innovatiivisuus ja uuden oppiminen tarvitsevat hallitsemattomuutta. Kun ihminen haluaa oppia jonkin uuden taidon tai asian, aluksi hän tekee virheitä, kompastuu, kaatuu, ei osaa eikä hallitse asioita. Alun kaaos, hallitsemattomuus on kaikille tuttua, joka on aloittanut jotain uutta. Jos aina valitsee tuttuja ja turvallisia työtapoja/reittejä/ihmisiä, ei voi oppia uusia asioita eikä koskaan tutustu uusiin henkilöihin. Uudet asiat ja ihmiset saattavat tuntua hankalilta ja voivat jopa ahdistaa, koska ei tiedä miten he käyttäytyvät, miten tässä käy ja kuinka pahasti menee vikaan.  Liika kontrollointi ja vanhat kaavat kuitenkin tappavat luovuuden ja innovaatiot, koska ne vaativat tietyn vapautta vanhasta ja hallitsemattomuutta.  

Pitääkö nyt sitten kaikki vanha tuttu ja turvallinen hylätä ja astua mukavuusalueensa ulkopuolelle niin töissä kuin yksityiselämässä? Onko tällainen totaalinen teinianarkismi ja -kapina hyväksi myös keski-iässä tai jopa vanhuudessa? Hallitsemattomuus voi kuluttaa loppuun, jos liian moni elämän osa-alue heiluu ja on liian monta liikkuvaa osaa. On hyvin yksilöllistä, miten paljon ihminen kestää eri määrän haasteita ilman, että niistä liikaa stressaantuu tai että elämänhallinnan tunne häiriintyy. Hallitsemattomuus tai pahimmassa tapauksessa uuden opettelu ei sovi perfektionisteille eikä liian turvallisuushakuisille ihmiselle.  Ihminen kuitenkin tarvitsee vastoinkäymisiä, jotta hän kehittyy ja asioiden /ihmisten todelliset merkitykset selkiintyvät. Voidaan myös sanoa, että ihminen tarvitsee pienuuttaan ja haavoittuvaisuuttaan, jotta vapautuu elämäään ja löytämään elämän todelliset merkitykset.

Kirjallisuutta

http://nettinappi.fi/tietoalue/hyvinvointi-ja-terveys/mielen-hyvinvointi/elamanhallinta/

Hellsten Tommy. Tähän olen tullut. Kirjapaja. 2016. s.200

-kirjoittajana ympäristöään tarkkaileva molekyylibiologian dosentti Tanja Pessi