sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ikiliikkuja on keksitty





Aineen hävitteettömyyden laki (Lomonosovin-Lavoisier'n laki) on nyt todistettu myös aineettomalla, mielen tasolla. Tämä aineeton ikiliikkuja on huoligeneraattori.  Lomonosovin-Lavoisier'n lain mukaan aineellisesti massa pysyy suljetussa systeemissä muuttumattomana. Esimerkiksi maapallo on riittävällä tarkkuudella suljettu systeemi. Jokainen ihminen, psykopaatteja ja muita tunnehäiriöisiä lukuun ottamatta, osaa huolestua ja murehtia, jopa päivittäin. Uusimpien arvioiden mukaan maapallolla on 7.4 biljoonaa asukasta, joista noin 60% on 18-64 vuotiaita aikuisia. Joten potentiaalisia parhaassa iässä olevia huolehtijoita löytyy maailmasta noin 4.5 biljoonaa. 


Huoligeneraattori saa energiansa ihmisen mielestä, asenteista ja tavoista tulkita ympäristöä. Aina löytyy aikaa ja energiaa huolehtimiseen, vaikka olisi kuinka väsynyt. Kaikki muu vähäpätöisempi kuten nukkuminen, syöminen ja liikunta saa väistyä ikiliikkujan edestä.  Huoligeneraattorissa on erittäin tehokas takaisinvirtaus ns. feed-back loop –mekanismi. Aikaisempi huoli pitää huolen, että murheet eivät lopu vaan niistä kehittyy usein itsekseen uusia vielä parempia ja mehukkaampia. Huolilla ja ongelmilla on tapana kasaantua i.e. Murphyn laki, mikä pitää huolen että ikiliikkujan feed back loop toimii moitteettomasti.

fickr

flickr, 2016


Huolestuneisuus ei ole vakio vaan sitä jopa eksponentiaalisesti kasvattaa harjoittelemalla. Kannattaa hakeutua niiden ihmisten, jotka osaavat tehdä niin. Noin 1,3 prosentilla suomalaisista on erityslahja ja – älykkyys kyseiseen taipumukseen, ahdistuneisuushäiriöön. Huolia ja murheita kannattaa myös varastaa.  Jos omat huolet ja murheet loppuvat, täytyy tarkkailla ympäristöä. Yleensä aina lähipiiristä löytyy sopiva uhri jolta murheen voi anastaa. Ja mikä parasta luultavasti et joudu koskaan syytteeseen harmin /surun varastamisesta. Voit saada jopa ansaitsematonta kiitosta. Myös vastentahtoisen yksinäisyyden lisääminen voi auttaa. Tämän taidon eksperttejä löytyy joka ikäluokasta.

Nyt odotetaan innolla myönnetäänkö seuraava psykofysiikan Nobel-palkinto aineettomalle ikiliikkujalle ns. huoligeneraattorille, jonka omistajia taidamme olla me kaikki.




Lähteet:




http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/yleinen-ahdistuneisuushairio-saa-murehtimaan-liikaa/, haettu 20.11.2016

 -kirjoittajana ympäristöään tarkkaileva molekyylibiologian dosentti Tanja Pessi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti